elämys
Kapiaisen Lomamökit
Kapiaisen lomamökit sijaitsee valtatie 15 varrella Mäntyharjun Halmeniemen kylässä. Meillä on erityisesti lapsiperheille, pienille ryhmille sekä kalastuksen harrastajille sopivia erikokoisia ja varustukseltaan erilaisia huviloita sekä mökkejä, Kukasjärven ja Korpijärven rannoilla. Mökeiltämme on matkaa Mäntyharjun palveluihin noin 30 km, Helsinkiin 200 km, Mikkeliin 50 km, Kouvolaan 60 km ja Lappeenrantaan noin 80 km.
Perheyrityksemme on vuokrannut lomamökkejä jo 1960-luvulta alkaen, joten meillä on pitkä kokemus siitä, mitä asiakkaamme lomaltaan odottavat. Mökit on rakennettu aurinkoisille ja suojaisille rantatonteille, aivan veden äärelle. Mökeillämme saa nauttia päivä- ja ilta-auringosta sekä omasta rauhasta.
Lomapäivät kuluvat meillä mitä parhaiten uiden ja saunoen sekä järvellä soudelle ja kalastellen, sillä matalarantaiset, hiekkapohjaiset ja kirkasvetiset järvemme ovat loistavia uima- ja kalastuspaikkoja. Mökkien lähistöllä on myös hyvät marjastus- ja sienestysmaastot. Talvisin Korpijärven mökeiltämme pääsee hiihtämään metsään ja jäälle tehdyille hiihtoladuille. Uusimmissa huviloissamme on myös mahdollisuus pulahtaa talvisin virkistävään avantoon sekä voi halutessa tilata kylpytynnyrin mökkipihalle.
Tervetuloa lomalle Halmeniemen luonnonkauniisiin järvimaisemiin!
Matti Kapiainen, Sari Tompuri ja Juha Kapiainen
Osoite
Haapiontie 87, 52850 Halmeniemi
Puhelin
+358 (0)400 750 639
Sähköposti
kapiaisen.lomamokit@co.inet.fi
Verkkosivusto
http://www.kapiaisenlomamokit.com