elämys
Kivisakasti
Keskellä Porrassalmenkatua seisova Kivisakasti on yksi Mikkelin kaupungin symboleista. Uusimpien tutkimusten mukaan se on peräisin 1400-luvun lopulta tai 1500-luvun alusta. Sakasti on 1320-luvulla rakennetun puukirkon myöhemmin rakennettu sakaristo-osa. Kirkko purettiin vuonna 1769, mutta kivisakasti jäi paikalleen. Sakasti restauroitiin vuonna 1900, jolloin se sai keskiajan kivikirkkoja muistuttavat korkeat tiilipäädyt ja paanukaton sekä kattoratsastajan. Museokäytössä kivisakasti on ollut 1930-luvun alusta asti. Nykyään sen omistaa ja sitä hoitaa Mikkelin kaupungin museotoimi.
Kivisakastissa on esillä Mikkelistä ja sen naapuriseurakunnista kerättyä kirkollista esineistöä 1600–1800-luvuilta. Kokoelman on kerännyt Suur-Savon museoyhdistys 1930-luvun alussa. Mäntyharjun kirkosta olevasta maalatusta saarnastuolista näkee, miten kirkon ja sen kalusteiden kuvituksella välitettiin Raamatun kertomuksia myös lukutaidottomalle kirkkokansalle. Esillä on myös unilukkarin sauva, jolla herätettiin nukkuvat seurakuntalaiset, sekä koti- ja ulkomaisia kynttilänjalkoja ja ehtoollismaljoja 1600- ja 1700-luvuilta.
Kivisakasti on avoinna 26.6.–6.8.2023 päivittäin klo 10-17. Ilmainen sisäänpääsy.
Avoinna 26.6.–6.8.2023
Päivittäin 10-17
Ei pääsymaksua museon aukioloaikana.
Aukioloajan ulkopuolinen käyntimaksu 60 € / ryhmä. Tiedustelut ja varaukset: museot@sivistys.mikkeli.fi, puh. 040 129 5090.
Osoite
Porrassalmenkatu 32, 50100 Mikkeli
Puhelin
040 129 5090
Sähköposti
museot@sivistys.mikkeli.fi
Verkkosivusto
www.mikkeli.fi/kivisakasti