Suoraan sisältöön
Osta
elämys

Liehtalanniemen museotila

Liehtalanniemen museotila sijaitsee Niinisaaressa, noin 14 km Puumalan keskustasta Imatran suuntaan. Paikka on ollut asuttu vuodesta 1899, ja tilan rakennukset ovat peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.  Liehtalanniemi kunnostettiin museoksi ja sen yhteyteen perustettiin 22 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue vuonna 1984. Museota hoitaa ja sen omistaa Puumalan kunta.

Liehtalanniemi on ainutlaatuinen esimerkki 1900-luvun vaihteen elämäntyylistä pienellä, syrjäisellä tilalla. Tila on säilynyt perinteisenä kokonaisuutena, johon kuuluvat vanhojen harmaiden rakennusten ryhmä, peltotilkut, vanhat kaskimetsät sekä laidunhaat perinteisine rakenteineen. Liehtalanniemi on elävä museotila: kesäaikaan alueella on eläimiä ja ympäristönhoitotöitä tehdään perinteisillä menetelmillä: laiduntamalla, niittämällä jne. Liehtalanniemi pyritään jatkossakin säilyttämään luonnonsuojelukohteena, joka samalla esittelee vanhaa saaristolaiskulttuuria.

Museotilalle on opasviitat kantatie 62:lta Puumalansalmen sillan eteläpuolelta. Museon parkkipaikalta on noin 400 metrin kävelymatka leveää metsäpolkua pitkin. Tilalla ei ole elintarvikemyyntiä tai kioskia. Vierailijat voivat tarkastaa opastuskierrosten alkamisajat parkkipaikan ilmoitustaululta. Pääsymaksu on 3,50 €/hlö tai 7 €/ perhe ja maksetaan oppaalle. Vieraslaiturin yöpymismaksu veneilijöille on 8 €.

Liehtala on myös Saimaa Geopark -kohde www.saimaageopark.fi

Museo on avoinna 2022  kesä-elokuussa 11.6.-28.8. arkisin klo 11-18, la-su klo 11-16. Juhannusaattona suljettu.

Osoite
Ylössaarentie 205, 52200 Puumala, Niinisaari

Puhelin
050 562 0706

Verkkosivusto
http://www.etelasavonmuseot.fi/museot/puumalanmuseot/liehtalanniemen_museotila.html