Suoraan sisältöön
Osta
elämys

Puumalan kirkko

PUUMALAN SEURAKUNTA JA KUNTA 404 VUOTTA

Puumalan seurakunta perustettiin vuoden 1616 tienoilla ja silloin täällä oli jo oma kirkko. Ei tiedetä, rakennettiinko se seurakunnan perustamisen yhteydessä vai jo 1500-luvulla. Se joutui ison vihan aikana v 1712 jälkeen venäläisten hävittämäksi. Kun köyhä seurakunta ei kyennyt korjaamaan kirkkoaan, se rappeutui ajan myötä lisää. Lopulta tilalle oli rakennettava uusi kirkko, joka valmistui 1751. Se koki 1789-91 käydyn Kustaan sodan seurauksena saman kohtalon kuin edeltäjänsä vuosisadan alkuvuosikymmeninä.

Kolmannen, nykyisen kirkon rakentamisesta puhuttiin yhäkin köyhässä seurakunnassa pitkään, ja Gustav Wilhelm Vikstenin laatimat ja Suomen intendentinkonttorin päällikön Charles Bassin vahvistamat piirustukset valmistuivat 1823. Rakentamiseen päästiin 1829 ja kirkko vihittiin juhannuksena 1832. Siitä ei tullut täysin Vikstenin ja Bassin suunnitelmien mukaista, sillä töitä johtanut tunnettu kirkonrakentaja, savitaipalelainen Taavetti Rahikainen mm. korotutti seiniä ja teetti ikkunoista kaksikerroksiset. Kirkkoa on jouduttu korjaamaan useaan kertaan. Mittava peruskorjaus tehtiin arkkitehti Heikki Havaksen johdolla v 1961-62. Silloin Kirkko palautettiin mahdollisimman alkuperäisen näköiseksi ja sen penkit mitoitettiin 1200 sanankuulijalle. Viimeisin peruskorjaus tehtiin 2006-2007 arkkitehti Jaakko Merenmiehen johdolla, jolloin kirkkoon mm. uusittiin sähköt, valaistus-, äänentoisto- ja hälytysjärjestelmät, vanhat maalikerrokset poistettiin ja kaikki maalatut pinnat maalattiin uudelleen maalarimestari Aslak Sarren laatimien suunnitelmien mukaisesti. Kirkko liitettiin vesi- ja viemäriverkkoon ja sinne rakennettiin nykykaikaiset wc-tilat.

Puumalan kirkko on sisältä varsin koruton. Alttaritaulun "Kristus ristillä" maalautti ja lahjoitti Puumalassa syntynyt sahanhoitaja Johannes Luukkonen v 1878. Urkujen fasadi on peräisin Zachariassenin urkutehtaan v 1898 valmistamista uruista. Nykyisin sen takana ovat Kangasalan urkutehtaan v 1962 valmistamat 36-äänikertaiset urut.

Kirkko on myös Saimaa Geoparkin kulttuurikohde www.saimaageopark.fi

Tiekirkko on avoinna 1.6.-31.8.2021 päivittäin klo 9-16.

Osoite
Kirkkotie 1, Puumala

Puhelin
015 7753 300

Verkkosivusto
http://www.puumalanseurakunta.fi/