Suoraan sisältöön
Osta
elämys

Repoveden kansallispuisto

Repoveden kansallispuisto ja siihen liittyvä Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue (14 km²) on metsien ja kymmenien järvien muodostama karu, salomainen alue. Repovedellä on pitkät perinteet yhtenä Etelä-Suomen suosituimpana retkeilykohteena ja se on myös lapsiperheiden suosiossa. Puiston alueella voit retkeillä omatoimisesti tai retkeilypalveluita tarjoavien yritysten avulla. Kansallispuistoa hoitaa metsähallitus ja se sijaitsee sekä Kouvolan että Mäntyharjun mailla. Sekä kansallispuisto, että siihen kytkeytyvä ulkoilureitistö Mäntyharjuharjulle ovat saaneet Vuoden retkikohde - palkinnot. 

Verrattain suuret korkeuserot, korpimainen puusto sekä pienet metsälammet ovat seikkoja, jonka johdosta Repovesi onkin saanut lisänimen "pikkulappi". Jos mielit useamman päivän reissua, eikä teltassa yöpyminen innosta, on lähialueella myös muuta majoitusta. Puiston sisällä voi majoittua mm. vuokrakodassa. 

Kansallispuistoa hoitaa metsähallitus ja se sijaitsee kahden kunnan, Kouvolan ja Mäntyharjun alueella. Lähin kaupunki on Kouvola, josta puistoon pääsee kesäaikaan myös linja-autolla. Mäntyharjusta puistoon pääsee patikointi- melonta -ja maastopyöräreittejä pitkin sekä omalla tai vuokra-autolla. 

Vuokraa kanootti tai tilaa vaikka vesitaksi 

Retkeilypalveluita tarjoavilta yrittäjiltä voi vuokrata vaikkapa kanootin, tilata oman kansallispuisto-oppaan tai vesitaksin. Kanootteja voi vuokrata myös kansallispuiston sisältä (melontatukikohdassa on itsepalvelupiste omatoimisille). Orilammen majalta puistoon voi kesäaikaan tutustua risteilyaluksella, joka tunnetaan nimellä Kultareittiristeily. Repoveden kansallispuistosta pääsee melontareittejä pitkin myös Unescon maailmanperintökohde Verlaan ja pohjoisen suunnassa esimerkiksi Mäntyharjuun. 

Mäntyharju-Repoveden kansallispuisto
Mäntyharjun ja Repoveden välillä kulkee monipuolinen ulkoilureittiverkosto; opastettua reittiä pitkin pääset sekä kävellen että maastopyörällä. Harjujen ja metsäjärvien väliselle alueelle levittäytyvä ulkoilureitistö tarjoaa elämyksellisen matkan Mäntyharjun keskustasta Repoveden kansallispuistoon. Ympärivuotinen reittiverkosto soveltuu kaikenikäisille ja osittain liikuntarajoitteisille. Reitistön varrelta löytyy myös majoitusta ja taukopaikkoja. Repoveden ja Mäntyharjun välillä pääsee kulkemaan myös melomalla ja Mäntyharjussa toimii retkeilijän taksipalvelu joka pystyy kuljettamaan maastopyöriä. Lisätietoja reiteistä: www.mantyharju.fi/mantyharju-repovesi/

Kartat ja kulkuyhteydet 

Metsähallitus julkaisee puistosta A3 kokoista esitettä, jossa on hyvä kartta välimatkamerkkeineen, pääosa nähtävyyksistä sekä alueen retkeilypalveluyrittäjien tarjonta. Puistosta on olemassa myös tarkempia karttoja, joita on myynnissä karttakeskuksella. 

Tarkemmat reittikuvaukset, kartat, taukopaikat, laavut, kaivot ja muu info löytyy parhaiten Metsähallituksen ylläpitämältä sivustolta osoitteesta www.luontoon.fi/repovesi 

Hyvä tietää: 
Matkaa Mäntyharjusta on n. 32 km ja Mikkelistä 50km. Pysäköintialueille kannattaa suunnata parkkialueiden osoitteiden mukaan. Puistossa on kolme sisäänkäyntiä parkkipaikkoineen; Lapinsalmi (os. Riippusillantie 55, Kouvola), Saarijärvi (os. Kuismantie, Kouvola) sekä Tervajärvi (os. Kivisilmäntie 720, Kouvola).

Suosituin alue etenkin kesäaikaan on puiston eteläosassa Lapinsalmen suunnalla eli jos haluat luonnon rauhaa – suuntaa kansallispuiston itä- tai pohjoisosiin. 

Osoite
Riippusillantie 55 (Lapinsalmen paikoitusalue), 47910 Kouvola

Puhelin
+358 400 718 248

Sähköposti
info@tervarumpu.fi

Verkkosivusto
www.nationalparks.fi/en/repovesinp